AGN-simulaattori & Trackman-mittaukset Naantalissa

Talviharjoittelusta enemmän irti

Oma talviharjoittelu

Golfkausi 2014 on omalta osaltani ohi, mutta en ole kuitenkaan jäänyt toimettomana makaamaan ja odottamaan uutta kautta, vaan hommia on lähdetty tekemään ihan kunnolla. Tässä siitä muutama sana ja myös siitä miten kuka tahansa voi saada paljon enemmän irti omasta harjoittelustaan pelikauden ulkopuolella.

Nyt on kulunut aika tarkkaan kolme viikkoa siitä, kun olen viimeisen kerran lyönyt golfpalloa. Harjoittelemista en ole siis kuitenkaan jättänyt tekemättä vaan olen noin viitisen viikkoa tehnyt fysiikkatreeniä Leaf Areenalla sekä omatoimisesti että myös ohjatusti kuntovalmentaja Hemmo Kuusiston kanssa. Ennen treenien aloittamista tehtiin kehonkoostumusmittaus ja fysiikkatestit, jotta kehitystä pystyy sitten mittaamaan.

Nyt viiden viikon aikana on tullut tutuksi lenkkipolut ja kuntosali. Salilla on ollut mavea, riveä, kyykkyä, penkkiä ja vaikka mitä! Keväällä viimeistään sitten nähdään miten paljon on voimaa tullut kroppaan lisää ja mikä on sen vaikutus pelaamiseen ja tuloksiin.

Lyönnin tekniikkaharjoittelu on tarkoitus aloittaa tällä viikolla, sillä aika tarkkaan kuukauden päästä on jo suunta ison veden tuolle puolen hieman yli kolmen viikon harjoitus- ja lomareissulle. Harjoittelua varten minulla on hyvät mittarit viime kesältä, kun kaikki Trackmaniin lyödyt datat ja videot ovat tallessa ja niitä pääsee sitten vertaamaan talvikauden tekemiseen.

Aion aloittaa treenit Trackmanin Combine-testillä, jolla saan itselleni sekä testituloksen, joka on vertailukelpoinen aiemmin tekemiini testeihin, että myös kaikki mailanpään ja pallon datat tämänhetkisestä lyönnistäni. Lyöntiin liittyviä tekniikkamuutoksia käytiin läpi noin kuukausi sitten valmentajani Risto Mäkisen kanssa ja nyt rupean töihin. Tuo Trackman on erittäin hyvä apuväline muutosten työstämiseen, koska se kertoo jokaisesta lyönnistä tarkat datat ja niitä on helppo verrata aiempiin arvoihin.

Trackmanin käyttö pelikauden ulkopuolella

Suosittelen Trackmanin säännöllistä käyttöä kaikille niille pelaajille, jotka harjoittelevat säännöllisesti ja haluavat kehittää omaa tekniikkaansa. Laite näyttää siis videon lisäksi mailan ja pallon liikeratoihin liittyvät numeeriset arvot ja tuloksia on helppo verrata omaan aiempaan tekemiseen ja kehityksen seuraaminen on paljon helpompaa kuin ilman tarkkoja lukuarvoja. Ja laite kertoo myös sen, minne pallo olisi lentänyt eli enää ei tarvitse pelonsekaisin tuntein odottaa ensimmäistä lyöntikertaa ulkona, kun mahdolliset slaissit ja hookit, sekä niiden aiheuttajat, näkee Trackmanilla jo sisätiloissa.

Teille, jotka ette ole vielä kokeilleet Trackmania vaan luotatte videoon, paljaaseen silmään ja omiin tuntemuksiin, niin esitän seuraavan kysymyksen: Miten pystytte mittaamaan oman lyönnin kehitystä?

Täten haluankin antaa kaikille halukkaille helpon ja edullisen tavan seurata omaa kehitystä ja mittauttaa säännöllisesti omaa lyöntiään Trackmanin avulla: Talven Trackman-vakiovuoropaketti, lue lisää täältä!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Close Menu
%d bloggaajaa tykkää tästä: